Ajankohtaista

VUOSI 2020

Kyvi ry on saanut postiviivisen rahoituspäätöksen RETU hankkeelle. Tämän avulla uusitaan ja kunnostetaan virkistysrakenteita Kymenlaakson alueella v.2020-2022. Kouvolan Heisanharjun ulkoilupolku ja opastus uusitaan. Iitissä Hiidensaari saa uuden retkisataman. Vasikkasaareen tulee kunnon, isoillekin veneille sopiva, laituri. Miehikkälässä oleva Muhikon kämppä ja sauna uusitaan entiseen runkoon, lähes kokonaan. Sisä-Nuokon retkisatama saa uudet rakenteet. Tuloksena saadaan hyvää pöhinää ja vetovoimaa lisääviä asiota Kymenlaaksoon.

VUOSI 2019 Reporeitti kartta

Tässä on Reporeitti kartta

REPOREITTI TIEDOTE. Taukopaikkonen rakentaminen on aloitettu Pitkälammella ja Murjanvuorella. Pitkälampi rakennetaan valmiiksi ensin. Työstä ja sen kulusta vastaa Kouvolan aikuiskoulutuskeskus Taitaja oppilastyönä.

Reporeitti hanke aloitetaan

Mouhu-Orilampi/Repovesi ulkoilu/mtb reitti hanke on saanut viimein rahoituspäätöksen ja työt aloitetaan pikimiten. Maastotyöt pyritään tekemään kesän 2019 aikana.  Jos sinua kiinnostaa olla mukana luomassa uutta ulkoilureittiä, niin ilmoitaudu mukaan.

Maisemanhoitotyötä

Oletko kiinnostunut tekemään muutaman päivän maisemametsänhoitoa Majasaaressa Haminan edustalla. Heti jäiden lähdettyä tarvitsemme 4 henkilöä 3-4 päiväksi, toki voit olla mukana vaikka päivän. Kyvi huolehtii kuljetukset Haminasta saareen. Soita kyvi 0400 452 270 tai mailaa info@kyvi.fi,  ja tule mukaan.

Majasaaren WC:t uudistetaan keväällä 2019

Retkisataman WC:t uudistetaan kokonaisuudessaan. Rakennus sisältää 3 WC:tä ja huoltotarvikevaraston.  Rakenteet ja asennus työ on tilattu EKAMI rakennusalan opiskelijoita. Kyvi kiittää Haminan kaupunkia hankkeen mahdollisestamisesta.

Elyn_logo Lippu_ja_lause_pieni